OpenOffice:sta on julkaistu 3.0 beta-versio, jota Ars Technica käy läpi. OpenOffice.org-sivuilla on lista uudistuksista.

OpenOfficen peruskäyttöliittymät näyttävät samoilta kuin ennenkin, mitä nyt on uudet ikonit ja uusi "start center". Olisin kaivannut jotain vähän enemmän. OpenOfficen tekstinkäsittelyohjelma on ollut tähän asti ihan OK, mutta henkilökohtaisessa miellyttävyydessä se häviää nykyään uudelle Wordille ja sen ribbonille (jonka oppimiseen toki meni hetki). Toiminnallisuus on aika sama, ero on nimenomaan käyttökokemuksessa.

Kisassa on mukana myös IBM:n Lotus Symphony, joka perustuu vanhemmalle OpenOfficen versiolle. Julkaistun betan perusteella käyttöliittymät "tuntuvat kivemmilta", mutta koko paketti on aivan liian raskas toimiakseen päivittäisessä käytössä.

Monet OpenOffice 3.0:n parannuksista näyttävät keskittyvän toiminnallisuuden lisäämiseen. Pystyn tietenkin uskomaan, että joku tarvitsee taulukkolaskentaan 1024 saraketta entisen 256:n sijaan, mutta en usko että tämänkaltaiset parannukset saavat ihmisiä tykkäämään uudesta OpenOfficesta.

Vähän ilkeästi voisi pohtia onko tämä yleistä avoimen lähdekoodin projekteille. Esimerkiksi avoin kuvankäsittelyohjelma Gimp sisältää suurin piirtein kaikki tarvittavat ominaisuudet paperilla, mutta sitä on täysin mahdoton käyttää ilman että pää räjähtää :D . Ja ongelmana on tässä tapauksessa lähinnä muutama käyttöliittymän "ominaisuus", joita ei haluta tai pystytä korjaamaan.

Firefox on toisaalta hyvä vastaesimerkki. Uudessa betassa on paljon käyttöä helpottavia ominaisuuksia.

(Gimpille on tehty käytettävyystutkimusta jo 2004 mutta merkittäviä parannuksia ei ole näkynyt. Gimpiä käyttäessäni törmään toistuvasti sen luokan ongelmiin, että en todellakaan voi suositella sitä kenellekään. Uskoisin että tällainen voi isommassa mittakaavassa vähän haitata uusien käyttäjien hankkimista, jos se nyt edes on tavoitteena.)

Kategoriat: käytettävyys linux