Kameroiden himoitseminen on siitä hankalaa, että unelmien kohde ehtii vaihtua noin sata kertaa ennen kuin rahat lopulta lyödään tiskiin. Kaikki todistusaineisto viittaa myös siihen, että uuden kameran tai linssin ostaminen ei varsinaisesti vähennä kaluston speksailua. Aina löytyy parempaa, ja aina kalusto jollakin tapaa (muka) rajoittaa kuvaamista.

Päätin kirjoittaa ylös mitä kalustoa hankkisin, jos hankkisin jotakin nyt. Luulin, että tiedän minkä kameran haluan ostaa: Nikon D200 [dpreview.com]. Perusteluita D200:n puolesta olivat mm.:

  1. Nikon on saanut markkinoille uuden D300-mallin, jonka myötä vanhempia D200-kameroita rupeaa toivottavasti löytymään järkevin hinnoin. (Kallis ja hyvä kamera "edullisesti")
  2. Kyseinen kamera on halvin Nikonin kameroista, jossa toimisivat vanhat linssini, AF Nikkor 35-70mm ja Micro-Nikkor 55mm.

Toinen kohta ei kuitenkaan ole aivan totta. Netistä löytyy mm. Nikonin linssien yhteensopivuuskartta ja toinen kattavampi: Nikon: Camera and Lenses compatibility chart [pdf]. Molemmista käy ilmi, että AF-sarjan linssit toimivat hyvin myös halvempien kameroiden kanssa. Sen sijaan Micro-Nikkor vaatisi vähintään D200:n, jotta linssin kanssa voisi käyttää kameran automaattivalotusta. Suomeksi: ilman automaattivalotusta kuvaaminen on lähes mahdotonta.

Halvemmista Nikonin kameroista D80 [dpreview.com] on erittäin varteenotettava kamera. Tällä hetkellä (joulukuussa 2007) D200 maksaa Suomessa noin 1100€ ja D80 noin 700€. Ulkomailta saa toki halvemmalla, mutta hintaero on samansuuntainen.

Ken Rockwell on kirjoittanut kattavan vertailun mainittujen kameroiden välillä: Nikon D80 vs. D200. Artikkelista käy ilmi, että molemmat kamerat käyttävät lähes identtisiä kuvasensoreita, eli ne eivät eroa kuvanlaadussa toisistaan. Tärkeimpiä eroja kameroiden välillä Rockwellin mukaan ovat:

  • Rakenne: muovia (D80) vs. metallia (D200)
  • Paino: 575g vs. 825g
  • Akunkesto: 1000-2000 kuvaa vs. 450-500 kuvaa
  • Käyttöliittymä: rajoittunut vs. "ammattimainen"

Kuten mainittua, näitten lisäksi eroa on linssien yhteensopivuuden kanssa D200:n eduksi. Kameroiden hintaero on kuitenkin huomattava. Erotuksella hankkii helposti hyvän linssin tai muita varusteita kameran kaveriksi. Monessa suhteessa D80 on jopa parempi. Pienempi ja kevyempi kamera tulisi luultavasti otettua mukaan useammin.

Tällä hetkellä olen siis kallistumassa D80:n puoleen. Micro-Nikkorin voi aina myydä, vaikka se onkin varsin hauska leikkikalu. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa, paitsi se, että mielipiteeni vaihtuu vielä monta kertaa :)

Seuraavaksi pitäisikin sitten pohtia mikä linssi olisi paras ostos...

Kategoria: kamera